Nimetön

Makaat siinä,
konkreettisesti vielä täällä, mutta poissa.

Kylmennyt kalpea ihosi,
ei enää tunnu lämpö jota vasten joskus painauduin,

en kuule huuliltasi kuiskausta,
en elämäniloista nauruasi muista.

Kuka olet, kuka olit?

Teräksisellä pedilläsi maaten,
piirteesi tunnen muttet ole siinä.

Eikä naurusi enää koskaan täytä huonettani,
ja elämänilosi esitit meille
-kunnes et enää jaksanut.

Miksemme me koskaan huomanneet,
missä olimme silloin kun sinä lopetit nauramasta.