Ruskan ympäröimänä
maa loisti oranssina.
sieltä täältä hieman vihreä ruoho
pilkistellä yritti.
Viilenevät aamut.
Kintaat tai sormikkaat.
Takkikin oli puettava,
toisti äiti.
Tuulen vireessä,
temmellyksen keskellä,
lehdetkin putoilivat päällemme.
Oli tullut syksy.
Muistan,
kun tallustelin tiellä.
Pienine kenkineni,
reppu selässäni,
matkasin jälleen kouluun.
Vuodesta toiseen,
monet pallopelit,
eri leikit,
joihin kaikki tulivat,
odottivat taas tekijöitään.
Pienen kylän koulussa,
jossa lapset olivat lapsia.
...
Muistojani säilytän.
Sisimmässäni aina pysyvän haluan.
Kun pieneksi hetkeksi
kaukaa sopukoista pintaan pulpahtavat.
Silloin ajattelen -
olisinpa vielä pikkuinen.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunista,pienenä ei tarvitse murehtia suuria huolia(:
Niin,...lapsena ei tarvinnut kantaa murheita mukanaan. Aikuisena myös reppu selässä suurempi,..mahtuu huolia kannettavaksi. Aina ei ole helppoa olla iso ihminen. Kaunis runo.