Tänään katsoin sinun laastarilla peitettyjä
haavojasi ja minulle tuli halu halata sinua.
Halata lujasti, pyyhkiä maailman pahuus pois sielustasi.
Helpottaa oloasi. Antaa elämääsi valo ja päämäärä.
Poistaa synkkyys.
Kuitenkin, halaus jäi. Tyydyin vain miettimään, uskallanko sittenkään.
En uskaltanut.
Entiset muistot tulivat mieleeni.
En ennenkään voinut auttaa, miksi siis nyt.
Entä jos satuttaisin vain lisää.
Niin kuin silloinkin.
Tiedäthän, kaikesta huolimatta, toivon että kärsimys loppuu ja elämä näyttää sinulle valoisan puolensa.
Toivotaan, että Hän kuulee rukoukseni iltaisin.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä on jollain lailla koskettava... Tarkoitan, että itselläni olisi luultavasti juuri tuollainen olo jos joku läheiseni olisi loukkaantunut ym. Olisi helppo ajatella auttavansa ja halaavansa, mutta oikeasti ei ehkä uskalla... <3 rakastuin tähän runoon.
todella kaunista ja koskettavaa. sanon sinulle vain sen että kannatta yrittää, minä yritin satuttamisenkin jälkeen ja se auttoi:) älä murehdi eilistä tai huomista. elä tätä päivää:)
Oon liikuttunut ja otettu tästä, kun tajusin kenestä tämä kertoo. Kyllä sinä autoit ennen, aina. Siitä ei oo epäilystäkään. Laastareista huolimatta pahin on jo onneks takana ja valoa näkyvissä. Mulla on usein ikävä sitä kaikkea mikä oli ennen. Mutta muista, sinä et satuttanut. Kiitos paljon tästä runosta.