Runo runolle

Runoilija Muistelmia kadonneista muistivihkoista

mies
Julkaistu:
7
Liittynyt: 25.10.2016
Viimeksi paikalla: 7.9.2021 16:34

Asuinpaikka: Oulu
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
29.7.1988

 
Olenko minä sinulle liian ankara,
runo,
siksikö sinä pelkäät
matkaa tunteista sanoiksi?

Siksikö sinä pelkäät kukkia?
Ettäkö minä, haluaisin sinut niittää
vääristä syistä.
Poimia tietynlaisen,
jonkun tietyn pyynnöstä,
ei sydämen tahdosta,
niin kuin poimii rakastetulle
tai lupaa mielessään pääskylle
jonka löytää räystään alta.

Sinä tahdot olla vapaa,
tietysti sinä tahdot
juuri niin kuin minäkin.
Sillä tavalla,
me olemme sidottuja toisiimme,
ettei kumpikaan meistä
jätä yhtään vähemmän kaipaamatta niin kauas,
tai niin lähelle.

Huulilta huulille.
Sydämestä sydämeen.
Periltä perille.

Sen edessä on ihmisen tahto pieni
ja pieni on ihmisen ymmärrys,
mutta joka on jokaisella solullaan huutanut,
kuin vastasyntynyt nänniä,
että tarvitsee, ettei pärjää ilman,
ymmärtää todella
miksi aikanaan tulee päästää irti.

Ja vain se
joka on päästänyt irti kaikesta
osaa todella arvostaa kaipaamista,
ja joka on todella kaivannut,
tietää miksi ei runoa tai rakkautta
voi olla kerta toisensa jälkeen
laskematta vapaaksi
tai päästämättä niin lähelle,
että se rikkoo kaiken.


 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Wou, vaikuttavaa puolustuspuhetta runolle ja runon vapaudelle. 
Vielä piti palata kun jäi mietintämyssyyn pyörimään tuo ajatus tarvitsemisesta ja kaipaamisesta ja päästämisestä irti ja päästämisestä lähelle, mielenkiintoinen mietittävä noiden asioiden suhde toisiinsa, peräti riippuvuus toisistaan.
Kiitos. Mukava kuulla, että jäi mietintämyssyyn pyörimään. Ihmisten välisten avaruuksien kontrastien pohtiminen on mielenkiintoista. Irtipäästö ja lähelle päästäminen, kuinka molemmat ulottuvuudet kulkevat toistensa lävitse. Hyvää viikonlopun loppua sinne Maatiaiselle!
Koskettavaa luettavaa, lukija voi ottaa tästä paljon opiksi <3 
Mukava kuulla! Riittää itsellekin opittavaa vielä samasta aiheesta! :)
 

Käyttäjän kaikki runot