kun järki vihdoin otti niskalenkin
jäävät nuo sadat runot kertomaan
meidän ajastamme
siitä mistä kukaan ei tiennyt
vain me elimme siinä ja siitä hengitimme
minun osani on kuitenkin helppo
vapaa olin löytämään uuden rakkauden
sinä jäit liittoosi
kuulen sinun kuristuvan ja pelkäävän
tunne-elämäsi kuolemaa
jospa jonakin upeana päivänä
sinä näet minut ja rakkauteni sinuun
lahjana ja elämänsuolana
retkenä joka kannatti tehdä
niin toivon
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hyvin omakohtainen teksti. Tuntuu kuin runon minä olisi päässyt jonkin asian yli - siirtynyt toiseen aikaan, voimakkaampana. Vahvistuneena itse. Ehkä vähän miettien miten "sen toisen" käy...