Kukaan ei näe,
kun itken.
Kuinka vuodatan verisiä kyyneleitä,
sinun ja teidän vuoksenne.
Kukaan ei kuule kun huudan,
koska ääneni on niin käheä
kaikesta siitä mitä olen yrittänyt
saada itsestäni ulos.
Minä se vain hymyilen kaikille
joka päivä
kuukaudesta ja vuodesta toiseen,
piilotan tuskani kaikilta.
Joinakin päivinä
kipu on niin kovaa,
että sydän painuu kasaan
ja melkein lakkaa lyömästä.
Minä katoan,
putoan,
kolahdan kovalla vauhdilla
vasten kylmää asvalttia.
Toisaalta olen niin turta,
etten jaksa enää jatkaa.
Haluaisin jäädä tähän makaamaan,
vasten tätä kylmää asvalttia.
Toivoisin maailmalta
lupaa tuntea juuri niitä tunteita mitä tunnen,
kenenkään tuomitsematta tai arvostelematta minua.
En kaipaa ohjeita ja neuvoja siihen,
miten minun kuuluisi olla ja elää.
Tahdon aikaa olla oma itseni,
juuri niin pitkään kuin on tarvetta.
En aio paeta vastuutani,
tahdon vain aikaa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi