Arvoituksia

Runoilija Kaisa

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 22.1.2002

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Elämä on kaunein satu
 

Katselen ulos harmaalla pihalla kituvaa koivua.
Katselen harmaata vanhaa miestä, joka syö oman kodin rauhassa aamu puuroaan.

Katselen harmaata miestä ja mietin,
kuinka paljon salaisuuksia hänellä on kannettavanaan,
kuinka monta kipeän katkeraa muistoa on hänen sydämeensä talletettu unohdusta odottamaan.
Olisiko joku voinut mennä toisin?

Aidattu piha, talo jo aikansa elänyt, kuten pieni mökkikin.
Mies aina niin tyyni ja hiljainen.
En saa otetta hänestä, vaikka niin usein istun hänen toimiaan seuraillen.
En löydä hänen silmistään mitään,
onko se jo elämästä luopumisen merkki?

Hiljaisen tuskan verhoamana talletan sinut muistojeni lokeroon ja toivon sinun joskus sinne unohtuvan.
Nyt haavat ovat vielä auki ja minuun koskee.
En haluaisi muistaa mitään,
jotta voisin jatkaa elämääni kuin sinua ei olisi koskaan ollutkaan.
En tiedä paremmin, miten minun tulisi elämäni elää,
jotta sydän rauhoittuisi.
Ei sydämeni voi luvata minulle parempaa huomista muualla. Ehkä olisi vain yksinäisyyttä ja pelkoa?

Hiljaa mielessäni on silti toive,
että minäkin sitten harmaana voisin syödä puuroni rauhassa ja luopua hiljaisen tyynenä elämästä.
Luopua ilman sisälläni palavaa tuskaa,
ilman kaipuuta mihinkään.

Selite: 
Kategoria: 
 

Kommentit

Iäkkäänä voi mieli tyyntyä. Vanhuus antaa hiljaisen käynnin.

Upea ja samalla kaihoisa runo!

Elämän edetessä ja opettaessa kulkemaan hiljaa oppii laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen ja luopumaan turhasta!
Haikeankaunis ja kiinnostava runo!

 

Käyttäjän kaikki runot