Sää oli juuri sellainen kuin halusin sen olevan: ei liian lämmin, eikä liian kylmä. Tuuli puhalsi juuri niin kovaa, että se sekoitti jo valmiiksi pörrössä olevat hiukseni yhä vallattomammiksi kiehkuroiksi pitkin kasvojani. Jossain tuoksui kahvi ja minä istuin tutulle penkille lammen kupeeseen. Tajusin, että on jo kevät. Etäinen lintujen sirkutus sekoittui villin tuulen ujellukseen ja kuolleen värinen ruoho puski itseään jo paikoittain hangen alta vapauteen.
Minä haaveilin Pariisin keväästä; kliseisestä baskerista kutreillani ja luonnosvihosta, johon onnettoman piirustustaitoni vuoksi kirjoittaisin enimmäkseen runoja. Haaveilin pienistä kahviloista, Eiffel-tornin valloittamisesta, treffeistä Mona Lisan kanssa ja Van Goghin maalauksista. Näin itseni pienessä ja hämyisessä nurkkapöydässä siemailemassa hävyttömän kallista lasillista punaviiniä, romantiikan kaupungin rumuudesta sokaistuneena.
Valo häikäisi unelmista utuisia silmiäni kohtuuttoman viiltävänä niiden jälleen auettua. Lampi oli harmaa ja talven raiskaama, mutta silti minun lampeni. Se tiesi minusta enemmän kuin moni ihminen. Talvenjälkeisestä rujosta olemuksestaan huolimatta minä tiesin, miltä vanha ystäväni näyttäisi kesän koitettua; miten syvänsiniseksi ja taianomaiseksi se muuttuisikaan. Tunsin jokaisen sitä reunustavan kasvin nimeltä ja näin jo sieluni silmin lintuparvet, jotka jokaisena keväänä ottivat lammen omakseen. Hymyilin pienesti ja suljin jälleen silmäni.
Täydeltä terältä paistava aurinko lämmitti kehoni ja sai mieleni kehräämään. Vereni kiehui, mutta oli silti vaiti. Tuntui kuin kaikki äänet maailmasta olisivat kadonneet ja jättäneet mieleeni vain hiljaisen hyräilyn, joka muistutti lapsuuteni kehtolaulua. Tunnen, kuinka joku istuu viereeni, mutta en avaa silmiäni. Äkkiä tunnen hipaisun ohimollani, ja lämmin käsi tarttuu omaani.
Hätkähdän unestani hereille niin voimakkaasti, että kissa vierelläni säikähtää. Toinen käteni puristaa nyrkkiin ilmaa, joka ei enää tunnu lämpimältä. Sykkeeni tasaannuttua, asetun takaisin makuuasentoon ja puristan silmäni väkisin kiinni. Toivoin eniten maailmassa pitkästä aikaa, että olisin voinut vain menettää kykyni rakastaa ja haaveilla. Edes hetkeksi.
Unelmieni Pariisi ja lampi sinisine syvyyksineen unohtuivat aamun myötä ja muistin enää, miten juuri ennen herätyskelloa olin hukuttautunut lapsuuteni uimaran
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
