New England

Millainen on 
tunneperäinen palkinto,  
kahden ihmisen välinen pieni taipuma,  
joka tekee maailmasta  
hetkeksi vähemmän kulmikkaan 
 
pienen kaarevan tilan,  
joka tuntuu siltä  
kuin jotain olisi järjestynyt uudelleen 
 
tai ehkä kuitenkin 
pelkään olla se, joka nöyrtyy 
ja etsii sen suomaa kosketusta 
 
aivojeni mielipuolisen 
vallan alla, 
odottamassa lupaa 
sieluni lunastamiselle 
 
omaperäisyyteni haastaa, 
sotkeutuu ja haluaa antaa 
muodon jokaiseen 
 
aloittaen aina uudelleen samaa kaavaa 
 
aina samoja merkityksiä, 
sävähdyksiä, jotka 
eivät unohda tunteitaan 
 
on vain se outo, viipyvä tunne, että jokin odottaa vielä yhtä aloitusta 
 
- 
 
pitäisikö joskus 
palata tajuntaan 
 
vieraisiin syvänteisiin 
ja kulottaa sitä 
elämänhalua, 
pessimistille riittäisi ihan myönteisyyskin 
 
liuottamalla näkemästä synkkää maailmaa 
 
tanssisi vain metsäaukealla kuin hullu 
ja saisi kylältä hullun katseen 
ehkäpä vielä hiljaista kuiskintaa 
 
voi kun osaisi lentää, 
laiturin kovimman, pääskysen tapaan 
sitä emotionaalista tapaa 
 
jysäyttää kohti ja  
nauraa iloisesti perään 
 
ähä kutti, ähä kutti 
väistitpä pientä varjoa,  
joka ei koskaan ehtinyt kiinnittyä 
 
ajatuksen vilahtaa ennen pukeutumista sanoiksi 
 
pieni rohkeus, joka ei tiedä olevansa rohkea 
se vain lentää, koska se on sen tapa olla olemassa 
 
ei tunne vielä olevansa perillä, 
mutta sydämen sisäinen liike 
 
nopea, lähes huomaamaton värähdys  
siirtyy uuteen suuntaansa 
 
ja piirtää sieluun oman tapansa toimia 
 
 
- 

 
läheisyyttä ja kosketusta 
tulisi rakastaa kuin ravintoa, 
avata räppänät 
sepposen selälleen 
 
inhimillisyyteen ja myötätuntoon, 
näistä on tietysti 
jonkun mielestä 
lyhyt matka karvoissa viihtyvään 
satiaisen elämään,  
 
joita jopa tilapäisen nautinnon 
haaveilijat ja seikkailijat eivät voi 
aina väistää 
kelluessaan lumpeensa lehdillä 
 
erotisoituneina ja hullaantuneina 
luomassaan maailmassa, 
jossa auringon kajon ja kuun välissä 
 
on aina vähintään kaksi sylikkäin 
 
- 
 
aamu ja päivä  
merkitsevät työtä, 
yöllä lähempänä  
sielun herkempiä kerroksia 
 
työ ennen huvia, 
aivan kuin joku 
P******* riitti määrittäisi ihmistä 
 
suhteiden, rajojen 
määritellä  
olemassaolomme laatua 
 
ehdollistaa sisäinen valintamme 
 
antaessamme opetellun 
muuttaa sisintä olemustamme, 
kiduttaen omaa mieltä 
 
aivan kuin yhteyksiä olisi poikki 
ja pelkäisi jumalan rankaisevan 
tekemätöntä 
 
minuutensa hävittävä autiomaa, 
jota rakkauskaan ei pysty elvyttämään 
 
yksin ja kanssaihmisten hylkäämänä 
ja lopulta jumalansa armoilla 
 
peukku ylös vai alas, gladiaattoreiden tapaan 
 
voimatunnon nousta tai hävitä jonkun puolesta 
 
miten jaloa  
kaikki opittu on vaakalaudalla 
 
jäljelle jää vain outo,  
vapiseva mahdollisuus 
 
 rakkaus ei olekaan se, joka pelastaa vaan se, joka jää 
 
- 
 
tunnetta ei voi opetta ilman 
tunteellista yhteyttä 
 
pitäisikö suhteellisuusteoria  
samassa kokeessa kirjoittaa uudelleen 
 
ehkä se on tämä 
kaunis ja vielä lämmin 
taivas, jota minä kaipaan 
 
avaruuden tuntua, 
rosoisia kappaleita 
vapautta, rauhaa ja 
kaiken suuruutta 
 
olen onnistunut murtamaan 
ympäröivät muurit 
ja piikkilanka esteet 
 
monen elämän ja 
kuolemankin kysymykset 
 
jokin meissä ei hyväksy rajoja,  
vaan haluaa nähdä mihin asti rakkaus yltää,  
kun mikään muu ei kanna 
 
onko elämä enemmän kuin sille annetut rajat pelkojemme takana 
 
 
- 
 
ilmaisu ja sitä seuraava  
mielleyhtymä yhdistyvät 
 
ajatus yrittää seurata  
kieltä saumattomasti 
ja juuri sinä tunteinesi sitten 
saavut paikalle ja luot käsityksesi 
kirjoitetusta tai sanotusta 
 
innoitus voisi mielellään 
tuntuu rakkaudelta, rahalta, 
ravinnolta  
ja aiheuttaa sisäistä poreilua 
 
oikein valitut sanat 
raivaavat halullesi  
kurkistusaukon seuraavaan 
 
muutoin ovi pamahtaa kiinni 
tai painovoima nostaa  
sinne avaruuteen painottomuuteen 
 
sitä se koskettavuus tarkoittaa, 
ei ole mitään suoraa viivaa, 
jolla tökkiä 
 
monia muita lyhyitä 
ja kauniita polkuja löytyy, 
miten mutkallista se kaiken kauneus voi ollakaan 
 
- 
 
osa elämän painoa ja raskautta 
on ihmisen tuska, 
kirkastaen oikeutuksen erilaisuuteen 
 
myönteisyys taas kasvattaa 
meitä iloisuuteen, 
antaa paikan ja ajan mahdollisuudelle  
 
hävittäessään silmissämme  
näkyvän näköalattomuuden 
 
ihanaa, miten sanat  
voivat vapauttaa lumisateen 
kiteytyen monimuotoisuuteen 
ja vaikutuksen lakattua 
sulavat pois 
 
muuttuen sateeksi 
pesten ohuet harsot 
mielikuvien ja elämysten edestä 
 
auringon paljastaa sanasokeus, 
jokainen sanan sykkiä ja etsiä pariaan 
 
rohkeutta luottaa tuntemaansa 
tehdessään sanan eläväksi, osaksi pelastusemme historiaa 
 
- 
 
haluaisin ymmärtää elämää 
 
miten tuska kietoo meidät suruun, 
vieden elämänvalheesta pintaan 
 
muuttaa hetken lähemmäs olemassaoloa 
ja parhaimmillaan kuljettaa meitä 
luovuuteen ja rakkauteen 
 
ja saa meidät kaipaamaan 
olemisen alun koti-ikävää 
 
kotikadun tuoksuja,  
ilmoihin loihdittuja morsioitaan 
kuin toteutuneita ja  
vielä toteutumattomia  
 
ajan kuluttamia periksiantamattomuuksia 
 
- 
 
oma identiteetti toisen läheisyydessä 
puute, itsetunto ja tunteet 
 
vilkuttaa ihminen näkymättömiin, 
erilaisia elämänmittoja kohtaamiseen, 
jotka kaikki päättyvät jonkinlaisiin eroihin 
 
minuutteihin, tunteihin, pelkoon ja kuolemaan 
 
viimeinen metsä ennen avohakkuuta, 
ennekuin kaikki paljastuu, 
etteivät tarvittavat suhdevivahteet 
olisi liian tökeröitä 
johtamatta luonnolliseen vapautuneisuuteen  
 
pelkkää näennäistä pintaa, jotta voisi 
mutustella oman aurinkonsa 
pakkaamatta unelmiaan 
 
ettei pelkkä tyhjyys kävelisi sillan yli  
pelkkään persoonattomuuteen ja 
silti näilläkään asioilla ei ole merkitystä, 
vaikka niitä korostamme ja varjelemme 
 
siis ihmisen todellinen suora luonto 
 
suu puhuu, vaikka sydän miettii 
käsi kertoo sen, mitä mieli ei uskalla 
jos ei jaksa teeskennellä, se on jo totuus 
kun nauru karkaa, se kertoo enemmän kuin sanat 
silmä ei valehtele, vaikka suu yrittää 
jos ei osaa olla hieno, voi olla ainakin aito 
kun ihminen huokaisee, se on jo tunnustus 
 
tai raadollisempana pieru puhdistaa ilmaa 
 
sillä me harvoin näemme 
toisissamme kuun, auringon 
sisimpämme pohjaa ja ilmakehän tunteita 
 
ja silti haluaisimme olla avaruus tai luonnollinen raikkaus kaikkine eri muotoineen tunteaksemme olevamme samassa veneessä 
 maku ja voimallisuus 
pelkälle kärsimyksen ihottumalle, joka ei voi tarttua, mutta sitä pelkäämme 
ja siitä rakennamme suojakuoremme, turhaan 
 
ja heittäköön se ensimmäisen kiven, joka ei ole ... 
 
- 
 
Ihmissuhteisiin pätee sama kuin sanoihin, niitä ei voi pakottaa 
 
eri ajassaan kypsyviin viinimarjoihinkin pätee raakuus, happamuus, makeus 
ja parhaimmillaan nautinnollisuus 
 
keskeneräiset lukumme tekevät ja sitovat meitä yhteen 
kesäyön valoisuudesta syksyn alkavaan hämärään 
 
elämä arkisessa ja rosoisessa totuudessaan  
tuntuu kasvattavan minua  
kuin pientä eläintä 
 
kaikki liukuu editse,  
mutta mikään ei enää ole entisellään 
 
asiat toistuvat ja ovat riippuvaisia valinnoistamme, 
turvallisuus ja läheisyys vaatii monasti  
persoonan “demppaamista”, 
mikä ei tietenkään tarkoita itsensä muuttamista 
(vaan ymmärrystä hetkessä) 
 
sielunvaellusta toinen toisillemme,  
nuoruuden rakastaminen ja rakkaus, 
jota seuraa aina vahva toivo tulevaisuuteen 
ja usko rakkauden voittoon 
 
miten metsät ja pellot tuoksuva, 
huokuen symmetriaa ja rauhaa  
 
maatuvaa maata,  
joka meidät joskus yhdistää 
ja miten voimauttavalta se tuntuu 
 
- 
 
rakkaudentunnustuksia tulee ja menee 
tuuli tuo ja vie kuljettaa viestejä 
kuten yö kulkijoitaan 
 
tavoittelemisen arvoisia, ei palvottavia 
 
kaikki vaan aina ymmärretään väärin 
 
rakkauden luonto, luonto rakkaudessa 
työnnetään olemassaoloon  
luomaan vastakappaleensa 
  
eikä se ole mikään salaisuus, koska elämme siinä 
 
miten se kulkee kauttasi lävitseni ja täyttää meidät 
 
kaunis ja viaton hetki elokuun loppua, 
elävä elämä ja naisen status vierelläni heinikolla 
 
voiman ilmetä, hengittää huokosista 
 
kaiken tekemättömyydestä ja olemattomuudesta huolimatta 
 
ehkä ymmärtäisin elämästä enemmän, 
surematta, montako rakkautta on kokenut 
sen sijaan, että yksi on kokematta 
 
vielä lähelläni 
 
tai kukapa sen loppujen lopuksi tietää