Sinä tanssit halki makuukamarini seinän siluettisi kirkas päällä puunsyytapetin kukkakuvioisin mekois kuin perhossiivin ojensit mulle kätesi astraalihehkuineen lävits taivaan repien ikkunaverhot auki utelin täskö viel'oot, vaan kuiskit hys viittoilit minua mukaas myötäpäivään ja yhtäkkiä unohdin että jonaki syysiltana kolmeko vuotta sitten sinä päätit jäädä pois muuttolintuja pakoon pysyen takana huoneeseeni avartuneen Atlantinmeren ja ruusumarjapotpourrin tuoksusta nostetun aidan. Oli painajainen hävinny aaltojen kohinaan taakse saman tuoksun niin enää tunsin ainoastaan sun käden laskeutuvan olkaani. Olin turvassa hetken. Etäisyys halkesi kun jäimme siihen hetkeen missä sinä toivotit kauniita unia ja kosketit minua siivelläsi. Lupasin, etten unohda sinua koskaan ja hymyillen sinä lupasit läsnä viel'oon, on kanssasi piirreltävä keskenjäänyttä tarinaamme
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
pidin todella paljon
Runossasi, niin paljon asiaa ,että se niinkuin tempasi mukaansa, kuin kirjoitettu
mini-novelli? semmoinen missä kuvataan jopa sisustusta konkreettisin sanoin,
se herättää mielenkiinnon, ja mielikuvien seka-melskan "hyvässä mielessä!
Jotain tuonpuoleista haamukuvia varjoja siipien.
Huikee lukukokemus.