Kaksin kuljimme kohti auringonlaskua,läpi maaseudun tuoksun,alta tummenevan taivaan vailla määränpäätä.
Ilmavirta suhisi korvissani katkoviivan vilistessä silmissäni,tarkkana kuin haukka ohjasin läpi mutkittelevan metsätien.
Tunsin sinut vasten selkääni,lastin arvokkaimman.Tahdoin vain niin pitkälle kuin mahdollista,ettei minun tarvitsisi viedä sinua takaisin.Tunsin kätesi vyötärölläni,pidin siitä.Puristit hieman kovempaa kiihdyttäessäni.Välillä kiristin kaasua vain tunteakseni puristuksesi.
Joka sekunti opin tuntemaan sinua enemmän ja enemmän. Tuo matka tuntui ikuisuudelta hukattuani ajankulun ja samalla niin lyhyeltä löytäessäni perille.
Toivottavasti emme lopullista määränpäätä tule saavuttamaan vaan olkoon matkamme seikkailu,jossa saavumme uusille koskemattomille rannoille ja vuorenjuurille,käymättömille poluille.
Kun me opettelimme tuntemaan toisemme,kilometri kilometriltä,unohtui kaikki muu,olimme kahden ja pidit kiinni.Olin pakahtua kosketuksestasi.Lähes tukehduin kauneudestasi.Pienet sanasi soivat vieläkin korvissani.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
