Kohtalon hyppy

Kohtalo...tuo paras ystävämme ja suurin vihollisemme. Uskoo ken tahtoo tai uskaltaa.

Tuo paras ystävämme tuli käymään luonani sunnuntaina.

Kuinka pienestä kaikki voikaan olla kiinni,kunhan vain uskaltaa antaa mahdollisuuden...kaikelle.

Darwinin mukaan mikään ei ole luojan luomaa,mutta olen pähkäillyt nyt kaksi vuorokautta...miten voin selittää sinut luonnonvalinnoilla tai sopeutumisilla.
Vaikka en niin suurempiin voimiin uskokaan,tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömän vaikealta asialta ajatella jonkin noin kauniin tarttumassa käteeni.Vastaamassa loputtomiin kysymyksiini jostain täysin typeristä asioista.Et edes väistä katsettani,puhumattakaan että pyrkisit estelemään suudelmiani.

Olen etsinyt etsimistäni sinusta vikoja, mutta en löydä...en yhtä ainoata. Ehkä sinuun ei sellaisia tehty.

Miettinyt olen sinua päivin...ja öin. En sinusta tarpeekseni saa,enkä liioin mielestäni pois.Tunne niinkään ei raasta minua vaan päinvastoin se tekee minusta ehjemmän.Ehkä jopa vahvemman.

Olet niin lähellä,mutta samalla myös niin pelottavan kaukana. Uskallanko hypätä sille puolen.Luottaa,että otat minut kiinni jos olen vaarassa pudota.

Olet minulle jo tärkeä,vaikka en sinua niin tunnekaan.Olet minulle tärkeä,koska harva on saanut minut näin sekaisin. En välitä mitä huominen tuo tullessaan...ainakaan en pelkää sitä. Jos olet vierelläni vain hetken pienen,olen onnellinen...koska tiedän että se hetki minut pitkälle kantaa.Läpi päivät ja yöt.

Varma en ole ajatuksistasi,ehken niistä koskaan saa tietääkään,mutta jos et pahastu...valmistaudun hyppyyn.