Ja siinä se taas tuli,
se kuilu,
se syvä railo,
ainoa piru meidän välillä.
Se on kai sun sisällä,
sieltä se yrittää vallata myös mut.
Se voimistuu joka kerralla,
ja mun tekee mieli lyödä.
Lyöminen olis niin väärin mua ja mun arvoja kohtaan.
Se voimistuu joka kerta enkä tiedä mitä teen ja kauan pystyn pidättelemään itseäni.
En halua sortua siihen,
johonkin niin ala-arvoiseen,
en antaisi itselleni koskaan anteeksi.
Mistä se tulee?
miksi se haluaa satuttaa mua?
voinko parantaa sen rakkaudellani?
enkö?
sitten tulee se sydäntä repivä olo.
kun alan sääliä,
miten paha olenkaan?
menen rikki,
kuin lasi joka pirstoutuu lattialle tuhansiksi pieniksi siruiksi.
Itken ja vaivun uneen.
itken unessa.
miten saatoin edes ajatella sun satuttamista?
Selite:
Joskus mietin kuinka miehet leimataan niiksi jotka enemminkin lyö. Kyllä naisillakin on niitä tunteita joissain tilanteissa,
mutta naiset taitaa pystyä paremmin nielemään tunteensa ja hymyilemään kauniisti?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
