Ei
ehkä
lapsia
koskaan.
Kaikui korviini
jostain kaukaa,
keskellä kliinin
valkoista, steriloitua
huonetta.
Puhuuko se
minulle?
minusta?
Onko
kysyttävää?
No tuota
tämä tuli niin
äkkiä..
Hymyilen.
Ja
poistun.
Matkalla,
minua vastaan
tulevat kaikki,
koko kaupungin
lastenvaunut ja
raskaana olevat
naiset.
Kuin
ilkkuen.
Selite:
ei ihan uusi runo..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tuttuja tunteita... Kun itse on yksin ei näe kuin rakastuneet parit... Kun syli itkee tyhjyyttään, pienen elämän perään, niin tulee nämä tunteet. Rankkaa tällainen, tiedän tunteen. Kosketti.
Tää on hieno.
Itselläni on tullut aiheena:
Vastaani kulkivat kaikki onnelliset parit sivaltaen kuin kylmä merituuli. Ja minä.
Yksin.
Kipua rintaani aiheuttanut runo, jonka olen lukenut uudelleen ja uudelleen ja uudelleen muutaman päivän sisällä.
En osaa päästää irti.
Surullinen aihe. Ne" ilkkuvat lastenvaunut "aikoinaan minua vastassa myös, ku lapseni kuoli. Kipeitä asioita.
Hyvin kirjoitit... tekstisi pysäyttää. Hyytää.
Juuri näin voi joskus olla läsnä, kuitenkin niin poissaolevana...Runosi tempasi mukaan, siihen steriiliin huoneeseen, ja yksinäiseen kotimatkaan.
Sivut