Taivas ulottuu
aina vain kauemmas.
Määränpäätä,
liekö lainkaan.
Epäolennaista.
Matkalle
sinusta minuun.
Maankamaralta
pilviin...
..ja takaisin.
Pilvet ajelehtivat
yhä loitommaksi.
Valon viimeiset
kajot värjäävät
maiseman punaiseksi.
Epätodellista.
Vain hiljainen
vihellys kaikuu
äänettömyydessä.
Kun vihdoin
irtoan laituristani
ja
kurkotan tähtiin.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ihmiselo on elämän mittainen matka itseen.
Onneksi tähdet ovat mukana koko matkan.
Tästä tuli kaksi ulottuvuutta mieleen,jotenkin sellainen lopullinen ajatus ja sitten se,että usein kurkotamme juuri pilviin,emmekä yllety kuitenkaan. Tavoittelemme sitä mitä emme koskaan tule saamaan.
Sivut