Neiti Saamaton
Avonainen ikkuna toi tuulahduksen raikasta, jääkylmää ilmaa. En jaksanut laittaa sitä kiinni. Vedin peiton tiukemmin päälleni ja yritin sulkea silmät.
Olin väsynyt. Niin kovin väsynyt.
Painajaisissa kaikki oli toisin. Olin eri ihminen, parempi. Olin herttainen ja upea. Hoidin kodin joka ikinen päivä putipuhtaaksi. Jaksoin pestä pyykkiä monta koneellista. Pyyhdin pölyt, harjasin koiran, annoin aikaa parisuhteelle. Tein pullaa, enkä koskaan lihonut.
Ensin ne olivat unelmia. Toiveita. Sellainenhan halusin olla, vai mitä. Ihana nainen! Täynnä intoa pestä vessaa vaikka kuusi tuntia. Ja sen jälkeen hymyillen hauduttaa pataa uunissa. Tietysti tekisin myös itse leipää. Mutta mitä pidemmälle mentiin, ne olivat painajaisia.
Ahdistuin kodista. Ahdistuin myös ulkomaailmasta. En jaksanut hauduttaa pataa, hain Heseltä ruokaa. Lihoin. Vessa jäi pesemättä. Ja parisuhde hoitamatta. Olin koko ajan väsynyt. En vain millään jaksanut.
Ponnistin itseni käymään kirjastossa. Sitä ennen ponnistin itseni suihkuun, ja jaksoin jopa meikata. Olin kaivannut kirjastoa. Tutkin uutta kirjavalikoimaa, sormi liikkuen kannelta toiselle. Ruotsinkielisille. Ja englannin. Omaelämänkertoihin. Pysähdyin naurahtamaan, kun kuvittelin miten kertoisin omasta elämästäni. Tylsyyden huippu. Onneton. Kirja ja minä, siis.
Tilasin netistä laihdutuskaakaota. Tai pikemminkin kiinteytys. Työnsin sen kaappiin kiinteytysvoiteiteni sekaan. No niin, ainakin yritän. Sitten kävin lenkillä ja nautin siitä. Mutta miksi sekään olisi kestänyt kauaa? Lenkit loppuivat ja nukuin kotona. Uneksin lenkeistä.
Kerran pesin kaikki pyykit samalta istumalta. Tunsin olevani uskomaton, täynnä voimaa ja eloa. Sen jälkeen pyykit kuivuivat telineillä 2 viikkoa. Olivat ainakin kuivia.
Halusin yrittää elää, mutta miten? Olin säälittävä ihminen, ilman mitään, ilman voimaa, rohkeutta ja kykyä. Olin vieläkin niin väsynyt, että silmät menivät väkisin kiinni. Mietin pääni puhki tulevaisuutta. Mitä tulisin tekemään?
Nousin sängyltä, suljin ikkunan, vaihdoin yöpaidan ja sukelsin takaisin petiin. Olin täynnä toivoa huomisesta. Mutta ensin oli nukuttava.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi