Kumiankka

Harmaat pilvet asuvat minussa
ne ovat pehmeitä ja teräviä
syövät ruumistani
turruttavat mieltäni.

Öisin valvon sammalmatolla
hukun suloiseen kosteuteen
uneksien elämästä.

Jossain lähelläni kalahtaa teräs
sytyttää sieluni ahjon tuleen
herättää vaistoni tuonpuoleisesta.

Olen maannut tässä niin kauan
kuin eilistä ei olisikaan.
Herätän itseni kuolleista.

Sieluni voittaa ruumiin heikkouden
nousen ja vastaan teräksen kutsuun.
Tämä on minun taisteluni, vereni.

Se, jonka hävisin jo kerran
hylkäsin vaeltajani ja oppaani
metallin totuuden.

On aikani yhdistää maailmat.