![Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Jukka-Pekka Huttunen kuva](https://cdn.vaiste.com/sites/rakkausrunot.fi/files/styles/medium/public/profiilikuvat/picture-998-1702075107.jpg?itok=uCxlqdRq "Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Jukka-Pekka Huttunen kuva")
Siinä tilaisuudessa
johon hänet
oli kutsuttu
kun hän
istuessaan katsoi
seinällä olevaa
puuveistosta
jossa
ristillä riippui
ihmisen poika
hän tunsi
niin syvää
surua
mitä ei ole
ennen tuntenut
olemassa olostaan
illalla
omia jälkiä
levottomasti kävellessään
lumisen
kymijoen rannalla
hän tuntee
pimeän voiman
kosketuksen
kymijoen
mustan veden
varjosta
vetävän itseään
puoleensa
kun hän
yrittää
selvittää ajatuksiaan
ei enää
jaksa
murusenkaan verran
enempää
enää ottaa
kannettavakseen
minkäänlaista murhetta
näinkö
tämä päätyy ei
ei vielä
tänä iltana
ajatusten vaiettua
hän kuulee
kellojen soivan
©Jukka-Pekka Huttunen
johon hänet
oli kutsuttu
kun hän
istuessaan katsoi
seinällä olevaa
puuveistosta
jossa
ristillä riippui
ihmisen poika
hän tunsi
niin syvää
surua
mitä ei ole
ennen tuntenut
olemassa olostaan
illalla
omia jälkiä
levottomasti kävellessään
lumisen
kymijoen rannalla
hän tuntee
pimeän voiman
kosketuksen
kymijoen
mustan veden
varjosta
vetävän itseään
puoleensa
kun hän
yrittää
selvittää ajatuksiaan
ei enää
jaksa
murusenkaan verran
enempää
enää ottaa
kannettavakseen
minkäänlaista murhetta
näinkö
tämä päätyy ei
ei vielä
tänä iltana
ajatusten vaiettua
hän kuulee
kellojen soivan
©Jukka-Pekka Huttunen
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
voi joki vetää puoleensa.
Mutta.
Ihmisen matka täällä on kuitenkin
ainutlaatuinen, ja se pitää katsoa
luonnolliseen loppuunsa.
Näin ajattelen.
Riipaiseva runo, täynnä ihmetystä -
lopussa kellot, niin juuri näin meitä autetaan.
synkähköä tajunnanvirtaa runossasi
elämä on
ja jäälautoilla komistuin,
Mut tästä runosta,
täs kyl kymiläistä melankoliaa parhainmillaan, pahimmillaan.
Kyl miä tykkäsin.
Sivut