WANHAN AJAN HENKI

Runoilija Alkumetsä

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 6.5.2010

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

 

Olen muuttunut.
Se oli ensimmäinen ajatukseni.
Kauanko siitä oli? Vuosi vaiko kaksi?
Aika tuppaa hämärtymään
ilman aurinkoa ja ilman yötä.

Olitko sinä minun kanssani?
Kysyin varjoltani, joka vaikeni.
Jaa, enpä tainnut vastausta odottaakaan.
Onko ihmisellä varjoa, jos ei ole
pimeää eikä valoisaa?
Tunsin itseni hölmöksi kysyessäni tuota.

En ole varma mikä nimeni oli,
enkä sitä, olinko ihminen vaiko en.
Kaipa ne vuodet tekivät minusta
vainoharhaisemman kuin ennen.
Eipä siihen oikeastaan paljoa vaadittu...
Kuuletko ääntäni?

Pudistin päätäni. Ei, en kuullut.
Katseeni tarttui näyteikkunaan
heijastuvaan kuvajaiseeni.
Katsoin sitä hämmentyneenä,
olin tosiaan muuttunut.
Ymmärrätkö minua?

Tuhahdin kärsimättömänä. En ymmärrä.
Kuvajaiseni hymyili ja heilautti kättään.
Itse seisoin paikoillani.
Se astui askeleen ja kumartui puoleeni.
En ollut nähnyt peilikuvaani
pitkään, pitkään aikaan.
Oletpa sinä muuttunut
se kuiskasi.

Nämä kadut olivat olleet minun
metsäni jonkin aikaa sitten.
Käänsin selkäni kuvajaiselleni ja
jatkoin yksinäistä kulkuani.
Seuraa minua,
sanoin varjolleni. Ja se totteli.

Kadottuani kuvajaiseni seisoi yhä
näyteikkunan takana.
Kuulin sen laulavan hiljaa.

Selite: 
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot