Illan aurinko värjää asfaltin ruosteella
pihapensaat palavat sammuen yöhön
Haistan mustaviinimarjapensaan tuoksun
vaikkei niitä edes pihallani kasva
Alkava kevät
kuin yksi tuhansista
Silti se muistuttaa viimeisestä
karheasta ruohosta käteni alla
kahvin huurusta kasvoillani
ilta-auringosta kaukana poissa
Ja Sinusta maalaten ajatuksiasi vaaleaan seinään
katsoen minuun hymyillen
"joko tätä voisi kutsua päiväksi?"
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Oivasti runoiltua muisteloa - teos on iätön/ajaton - aina valmis luettavaksi ja tulkittavaksi, kiitos
Haikeaa ja ihanaa tunnelmaa tässä :)
hienoa kerrontaa pidin paljon
hienosti kirjoitettu runo!