Painan nenäni jäiseen ikkunaan. Huurre katoaa ja jättää jälkeensä aukon. Kurkistan uudelleen, näen siellä silmäsi. Ne katsovat niin rakastavina, tyyninä ja niin turvallisina, että unohdan itseni siihen. Lämpö täyttää taas sydämeni. Voi kumpa voisin taas halata sinua, sanoa kuinka rakastan. Mutta en voi, nyt asut valtamerien takana, siellä missä puhaltavat toiset tuulet. Asun muistojeni sisällä, ja odotan, odotan kunnes vielä joskus tapaamme. Silloin kerron kuinka rakastan ja etten koskaan ole unohtanut.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
