AAMULLA SATOI YHÄ

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
968
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 8.1.2026 20:54

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

 
Kaupunki aamuvarhaisella,
 tyhjät kadut,
me kävelimme rinnakkain
suuren sateenvarjon alla.

Yli yön jatkunut, kevyt sade
meidät silloin yhdisti
samanikäisiksi,
iättömiksi.

Ne päivät, tunnit, sekunnit,
ajattomia hetkiä kaikki.
Ei niitä voinut laskea
kun otin sinut syliini,
ja jotain lämmintä
virtasi sinusta minuun.

Olit väsynyt,
ummistit silmäsi,
painoit pääsi olkaani vasten.
Ja sade puheli meille hiljaa pisaroillaan
ja ymmärsimme sen sanoman:

Näin ei voi jatkua enää.
Kun sade lakkaa,
on eron aika.


Näin sinun silmäsi
viimeisen kerran silloin
ja käännyin pois.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

sielun sulka
kyllä osaat sivellä
Haikeansuloinen runo. Sateenvarjon alla viipyilevä rakastavaisten hetki, jonka ei soisi päättyvän?
Sade inspiroi poudan jälkeen, myös runoilijoita?
Joskus varjon alla on hyvä levähtää ennen valoon astumista.

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot