![Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva](https://www.rakkausrunot.fi/sites/rakkausrunot.fi/files/styles/medium/public/profiilikuvat/picture-942-1500743788.jpg?itok=JCB_vCAB "Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva")
He seisovat viimaisella asemalaiturilla,
mies saattamassa ja nainen lähdössä.
Heidän välissään on suuri matkalaukku.
”En tahdo, että sinä lähdet”, mies sanoo
ja katsoo naisen ohi sinne,
missä lähestyvän junan rautapyörät
kolisevat kiskoja vasten.
Nainen ei puhu mitään,
katsoo vain miehen profiilia,
sitä jonka hänen täytyy pian unohtaa,
lopullisesti.
Veturin valot tulevat esiin radan mutkan takaa.
Kuuluu jarrujen kirskuntaa.
”Minä hyppään junan alle. Se on ihan helppoa”,
sanoo mies vaimeasti.
”Et sinä sitä tee”, sanoo nainen kylmästi.
"Et sinä sitä tee, koska sinua ei enää ole
- koska sinä olet jo kuollut."
Juna pysähtyy, nainen nostaa matkalaukkunsa
ja nousee vaunuun.
Mies jää hetkeksi katsomaan
kuinka vaunun ovi sulkeutuu
ja juna lähtee vaivalloisesti liikkeelle
kuin raskailla muistoilla lastattuna
unohduksen pääteasemalle saakka.
Sitten hän kääntyy kohti asematunnelia
ja häviää poistuvien matkustajien joukkoon..
Tuuli heittää laiturille pudonneen
puolikkaaksi repäistyn valokuvan kiskoille,
josta viereisellä raiteella ohi kiitävän junan ilmavirta
heittää sen ratapihan toiselle puolelle
sinne aiemmin kertyneiden roskien joukkoon.
mies saattamassa ja nainen lähdössä.
Heidän välissään on suuri matkalaukku.
”En tahdo, että sinä lähdet”, mies sanoo
ja katsoo naisen ohi sinne,
missä lähestyvän junan rautapyörät
kolisevat kiskoja vasten.
Nainen ei puhu mitään,
katsoo vain miehen profiilia,
sitä jonka hänen täytyy pian unohtaa,
lopullisesti.
Veturin valot tulevat esiin radan mutkan takaa.
Kuuluu jarrujen kirskuntaa.
”Minä hyppään junan alle. Se on ihan helppoa”,
sanoo mies vaimeasti.
”Et sinä sitä tee”, sanoo nainen kylmästi.
"Et sinä sitä tee, koska sinua ei enää ole
- koska sinä olet jo kuollut."
Juna pysähtyy, nainen nostaa matkalaukkunsa
ja nousee vaunuun.
Mies jää hetkeksi katsomaan
kuinka vaunun ovi sulkeutuu
ja juna lähtee vaivalloisesti liikkeelle
kuin raskailla muistoilla lastattuna
unohduksen pääteasemalle saakka.
Sitten hän kääntyy kohti asematunnelia
ja häviää poistuvien matkustajien joukkoon..
Tuuli heittää laiturille pudonneen
puolikkaaksi repäistyn valokuvan kiskoille,
josta viereisellä raiteella ohi kiitävän junan ilmavirta
heittää sen ratapihan toiselle puolelle
sinne aiemmin kertyneiden roskien joukkoon.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Aika elokuvallinen tämä runo... hyvällä tavalla.
Sivut