Täällä jossain istun huoneessani, kaukana sinusta, odottaen jotain. Olit muuttanut muutama kuukausi sitten ilman hyvästejä, yllättäen. Nyt täällä tuijotan tyhjää kännykän näyttöä ja kyynel vierii poskelleni. Ei, ei vieläkään yhtään viestiä. Ei viestiä, ei mitään tietoa sinusta. Toinen kyynel vierii poskelleni, entä jos olet unohtanut minut? Onhan siitä aikaa kulunut jo melko paljon ja en mielestäni ollut edes sulle kauheen tärkeäkään.
Seuraavana päivänä katson uudelleen sitä punaista kännykkää eikä taaskaan mitään. Selaan lehteä ja huomaan, että illalla tulee taas joku nyyhkyleffa. Lehden luettuani rupean siivoamaan ja siinähän se aika kuluukin. Pian on jo ilta ja päätän katsoa sen leffan kun ei ole enää muutakaan tekemistä. Valutan taas yhden kyyneleen. En leffan takia vaan sinun. Ikävä sinua kohtaan pistää mahaan kipeästi. Nousen tuolilta hakeakseni nenäliinan, mutta jalat pettävät alta ja römähdän maahan. Onneksi kukaan ei huomannut. Ei voinut huomata, koska asun yksin. Nousin maasta ja kävelin huterin askelin keittiöön. Pyyhin kyyneleen poskeltani ja käännyin palatakseni tuolille. Lähdin kävelemään kohti tuolia, mutta jalat pettivät alta, taas.
Viimeinen muistikuvani oli sanat: ”Minä rakastan sinua”, jotka kuulin televisiosta. Seuraavaksi heräsinkin sairaalasta jossa hoitajat pyörivät minun ympärilläni. Huomasin että yhdellä hoitajalla ei ollut hoitoasua. Hän oli menossa poispäin. Samassa minulta lähti taju uudelleen, mutta pian heräsin. ”Se oli hän!”, kuulin itseni huutavan. Hoitajat katsoivat minua kummissaan ja jotkut jopa naurahti. Yksi hoitajista sanoi, että minun pitäisi syödä enemmän jotain vitamiineja ja määräsi minulle reseptin. Kävellessäni apteekkiin kummastelin tapahtunutta. Miten olin päätynyt sairaalaan jos asun yksin ja mitä sinä siellä teit?
Kotiin päästyäni menin suoraan nukkumaan, koska olin niin väsynyt. En kuitenkaan saanut unta vaan mielessä pyöri vain tämä päivä. Lopulta olin nukahtanut ja heräsin aamulla kännykän viesti ääneen. Se oli varmaan sinulta! Salaman nopesti yritin napata kännykän, mutta se lensikin lattialle. Kansi ja akku irtosivat. Hikisin käsin kasasin kännykkäni kokoon. Odotin, että viesti saapuisi uudelleen, mutta se ei saapunut. Koskaan en saisi tietää mitä asiaa sinulla minulle oli.
En kestänyt enää joten laitoin sinulle viestin: ”Voidaanko tavata?”. Vastausta ei kuulunut joten olit taas vapauttanut ne inhottavat kyyneleet. Itkin huonoa tuuriani kunnes kännykkä piippasi. Viesti oli sinulta. ”Ok”, sanoit. Olin innoissani ja aloin laittautua.
Me tavattiin yhden kaupan luona. Siitä jatkettiin kävelyä vähän rauhallisempaan paikkaan. Katsoin sinua suoraan silmiin. Se olit tosiaakin sinä! Yhtä komea kuin ennenkin. Rupesin kyselemään sinun kuulumisia ja kerroin sinulle että oli kiva tavata -vihdoin. Sitten tuli pitkä hiljaisuus. Äkkiä sinä sanoit: ” Kerroin just yhdelle tytölle pitäväni hänestä..”. Olin tukehtumaisillani. Ei! Nyt ei saa valuttaa kyyneleitä! ”Sehän kiva”, sain hädintuskin sanottua. Punastus hiipi poskilleni kun tajusin sinun arvaavan asian, mutta sanoitkin: ” No moikka, mä meen” ja lähdit kävelemään. ”Odota!”, huusin perääsi. Pysähdyit ja käännyit katsomaan.
” Minä rakastan sinua”, sanoin ja juoksin pois. En jäänyt odottamaan vastausta. Tiesin, mitä olisit vastannut, mutta minun oli pakko purkaa tunteitani. Kyyneleet valuivat ja sydän hakkasi juostessani pois.
Päästyäni kotiin keitin itselleni lämmintä teetä ja päätin unohtaa sinut. Välillä tuli hankaluuksia kun sinä vain tungit ajatuksiini kyselemättä mitään. Parin päivän päästä joku koputti oveeni. Aukaisin oven ja näin sinut. Heti oven avattuani sinä sanoit ”Minäkin rakastan sinua, mutta monen kerran vielä joutuisit takiani valuttamaan kyyneleitä ja sitä minä en sinulle halua.”. Painoit suudelman huulilleni ja lähdit pois. Laitoit vielä viestin: ” Lupaa ettet enää sure takiani”. Vastasin että: ” Lupaan”. Parin vuoden päästä menin naimisiin, mutta sinua en koskaan unohda. Ne kyyneleet olivat vuodatettu vain sinun vuoksesi.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
