Anteeksi pyyntösi kaikuu,
minä menneisyyteen katoan.
Silloin liian nuori ja kokematon olin.
Sinä vahva ja maailman kiertänyt
minut hymylläsi sulatit.
Mahdottomaan päiväuneen uskoen
sinuun sokeasti luotin.
Sinä avuttomana minua käsivarsillasi kannoit,
raa'alla voimalla tietämättäsi tapoit uskoni,
kauniiseen maailmaan,
hyviin ihmisiin.
Taakkanasi tekoasi kannat.
Sanat ovat laimeita hyvittääkseen.
ne eivät korjaa särkynyttä mieltäni.
En olisi uskonut. Sinun sydämessä,
siellä on itse viiltämäsi arpi,
joka hiljaa
mutta varmasti vuotaa
ja taakkanasi myös minun arpeni.
Vuosien jälkeen tiedän,
mutta se silloin niin vahva
kiihkeä kuin ulkona raivoava myrsky,
se tiedon jano
on sammunut.
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
