tämän huoneiston autuudessa
vessanovenlukko napsahtaa
hämähäkit seitittävät kulmien pielet
hikipisara irtoaa miehestä,
joka istuu reunalla sängyn
tekemättömänä ja tahdittomana
seinillä riippuvat taulut
huuto, ehtoollinen, mona lisa
michelangelon sikstuksen kappeliin
maalaamat kädet
niiden sormien yhtymäkohta
on sopiva syntymän vertauskuva
siitä on aikaa
jo 23-vuotta kun kehkeydyin
alkuhämärän ainesosista
geeneistä ja sukujuurista
joita nyt kasvatan omalla maallani
hikoilen tauotta
on kuuma huhtikuinen iltapäivä
huoneistossani tapahtuu hiljalleen
auringon säteiden massojen liike
halki seinäni vaaleuden
joka lian alta vielä pilkistää
aion huomenna kävellä tuosta ovesta ulos
halki kaupungin
kohdata virastotalon ovenkahva parvin
sanoa sanottavani
olen nyt työtön
rauhallisesti raapaisen tulitikun
sytytän viimeisen tupakkani
ja katselen kuittia
viimeisestä pantatusta esineestä,
jonka ne vastaanottivat
aurinko paistaa iltapäivän kirkkaudella
se on lämmin minulle
mutta yhtä tunteeton kuin maailma
minä selviän tästä
ja joku arkkuni hautaan laskee
siellä soi albinonin adagio g-mollissa
elämällä on sellaiset siivet
että ne käyvät liian painaviksi
se kerrottiin eilen kansallisessa televisiossa
kuulen kellon
kuviani on internetissä
olen insinööri
sakset leikkaavat paperia
se on niiden tehtävä
näen ilmalaivan
kun laitan silmäni kiinni
tulessa ilma sen ympärillä
painan sormenjälkeni pöytään
ajattelen munchia
vuosien hiomista
siihen en kykene
sukellan katseellani sormenjälkien kanjoniin
ja näen helvetin kääntyvän vasten
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Yleensä en jaksa lukea pitkiä runoja, koska niissä usein sanat lähtevät lipumaan omia teitään ja juoni harhailemaan. Tämä kuitenkin poikkeus. Rikasta kuvailua, mahtavia metaforia ja mitä sanankäyttöä! Rakastuin taiteilijaviittauksiin, ja itse tarinaan. Taidokas on runosi.