Äiti usein opetti pienille lapsilleen, puutarhassa kukkien keskellä
elämän totuuksia, kuten tämänkin
Särkynytsydän penkin äärellä, että
valehteleminen on ihmisen pahin synti,
sillä valheessa,
mikä vielä niin helposti huulilta lipsahtaa,
vaikka se toisikin tullessaan hetken hyödyn, tai antaisi ihanan nautinnon niin,
se kaikki on valheella saatua
ja
valheessa on mukana rangaistuksen siemen,
ja se jää valheessa itämään syvälle omaan mieleen,
juurtuu ja kasvaa ja kasvaa.. niin kauan,
että kääntyy itseään vastaan,
ja tuo huulilta lipsahtaneen valheen aina uudelleen mieleen,
näin kiusaten valehtelijaa,
kunnes rankaisunmäärän mitta on täysi.
~ Ja ihmisen sisällä on särkynyt sydän.~
Ja siihen kasvuun saattaa kulua kauan, joskus jopa elämän mitta.
- Ai tälläinkö?
Kysyy poika, näyttäen kämmenellään olevaa kukkaa äidilleen. "Kyllä juuri tuollainen,
minkä sinä nappasit tuosta varresta", sanoo äiti. - Ee..ii..miä löysin sen tost maasta, kuului epävarmana pojan suusta. Sillä kiellettyä oli tarpeeton kukkien repiminen. "Löysitkö tosiaan".
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Erinomaisen Hyvä runo!
Valhe tosiaan karkaa helposti toisinaan, eikä sen sanominen tuota kenellekään hyvää.
Pidemmän päälle kääntyy itseään vastaan, kuten runoiletkin.
Huh! Upea!
Elämänmakuista runoutta totuudesta
Lapselle valhe on opittua tukkapöllyn takia.
Mutta runosi on loistavan hyvä.
Valheella on lyhyet jäljet.
Se on totta
Elämänmakuista opettelua, pidän. Ja toisaalta tosiaan tukkapöllyt opettavat lapset valehtelemaan kuten tuossa aiemmassa kommentissa sanottiin...
Rehellisyys on todellakin tärkeää, hätävalheetkaan eivät yleensä onnistu, hyvä runo
Samaa mieltä...pienet valkoiset valheet eivät joskus ole pahoja ja niitä varmaan jokainen on joskus sanonut, mutta mistään merkityksellisestä tai tärkeästä ei saisi valehdella. Hyvä runo
Sivut