Sinä tulit.
Täytit sieluni huomisella
ja kosketit niin syvälle,
että huimaa.
Sinä elät minussa.
Joka hetki,
sekunnitkin,
tunnen sinut.
Rakkikoiran lailla
kerjään huomiotasi,
itsekunnioituksen raunioilla
janoan sinua.
Sinä olet.
Yritän uskoa
sydämen ääntä,
vaikka järki tekee
kaikkensa,
kieltääkseen.
Minä odotan.
Kuin kuuta
nousevaa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi



Kommentit
Minäkin odotin, jälleen... ja kadotin... itsekunnioitus raunioina, miksi kerjäsin.. sattuu. Upeasti kirjoitat tämänkin!
viettelevä ja viehkeä teksti. toimiva kerrontaja salaperäisen häpeilevä noin kaiken kaikkiaan. hyvä.
Syvällä tuntuu tuo kohta "itsekunnioituksen partaalla..." niinpä, siellä sitä joskus roikutaan:))
Upea runo, vivahderikasta rakkausanalyysia...;)
Tunnemyrsky lyö kaiken joskus sekaisin..tuo rakkikoirankin asema on tuossa tilassa ihanaa. Nätti runo todellakin. :)
Niinpä, nöyränä heiluttaa häntää saadakseen jonkinlaista reaktiota aikaan...
Sydän niin hassu pakkaus, hokee, kyllä se vielä...
Tuskallisen totta joka sana...
Järki jää taka-alalle kun rakastuu! Kiihkeä ja koskettava rakkausruno!
Minä hymyilen niin leveästi runosi äärellä taasen, rakkauden rakkikoirasta hiljattain kirjoittaneena... ei voi mitään, taitaa meidän ajatukset kiertää samoja kehiä!
Sivut