Kun sinä olet tuonut
tiesi lähemmäs
minun kulkea
yhä pelkään kaatuvani
kivikossa
polveni verille
repiväni.
Kuunkajon kelmeässä
paisteessa
kun varjot lankeavat
aivan liian suurina
ja metsä huokaa
yön viimeisiä säkeitään.
Yhä minä pelkään
langeta sinun
jalkojesi juureen
yhä minussa asuu
se yksinäisyyden
langettama viimeinen
valonsäde
jonka pimeyteen
laskevaan kehtoon
tahtoisin vain hiljaa
painaa
pääni.
Unohtua.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ensimmäinen säkeistö niin luottavainen
seuraavissa iskee epävarmuus ja pelko
loppu kuitenkin jotenkin toteamus!!!
hyvä runo
Koskettavan kaunis on runosi ...
Tästä löytyy monta tarinaa, päälimmäiseksi jäi kuitenkin iki-ihana piirretty, jossa Lumikki juoksee metsässä. Muuutta, kyllä tästä löytyi muutakin, kaipausta, niin ja sitä.
Koskettavan kaunista,,,
Sivut