Siellä oli monilla
joku identiteetin kriisi
siellä kuin maailmanloppu hohkasi uhmakas
mutta kyllästynyt kipinä
ottaa vastaan
ja vanhaa unohtaa.
Niin nöyrän hiljaisesti että hitaimmat nukahtaa
eikä progressiota ollenkaan,
sen toiveiden syksyn
ja että selättäisi pimeän,
edes pärjäisi,
taloudellisesti ja vaikka ilman paheita
ja,hah, uusi elämä
joka ei houkuta
ja jonne mitään ei sovi uneksia.
Tunteita sinne-tänne,
vuoristorataa.
Sydän yön hamuilusta raskas
kun haluan pidellä sua-
emmätiedä, jossain.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ihana tuo loppu.