pienen miehen haave

Lähettiin matkaan pyöril poleksien.
Sitä jatkettiin jalan kuleksien
tavoitteena kallio eikä suo.
Toiveis luonto antimia suo.
Pian saadaan metsävattuja suuhun.
Ei niist oo muuhun.

Jotkut oli kulkenut siansorkin.
Jäljiltä niiden löysimme muovikorkin.
Pitää se pois noukkia.
Täl kertaa kiitetään moukkia.
Eikö onni kanssamme käy?
Ei vielkää mustikoita näy.

Hyvää, ei hirvikärpäsii, itikoita.
Hei! Tuol on mustikoita.
Isoja ja makeita, suuhun.
Pienet, kuivat kelpaa muuhun.
Oksa tippunut mittaan taitetaan.
Ne rupulit korkkiin laitetaan.

Mehu kuoren suojasta poistuu.
Pojan sanat taas toistuu:
”Isi, me ollaa luonnonystävii.”
Toivon ettei aate hävii.
Pian pienen miehen haave
ei ole näkymätön aave.

Se muodon, värinkin saa.
Mustikkainen oksa kiveen rapsaa.
Nimikirjaimet, kuusi, vee, kissanpää
ei tarvii sen ihmeempää.
Kuvas kissansilmien välke pojas,
joka kallioo vasten nojas.