Kantapään kautta

Suin päin synkimpään,
sysimustaan pimeimpään.

Hiljaisuutta hiipuva hiven,
tunne vahva, sydän kuin kiven.

Elämässä nyt ja tässä,
raukka, eteenpäin pyrkimässä.

Ujona, nöyränä, nolostui,
suuremman edessä havahtui.

Kivitti linnun ja viestintuojan,
surusta rakensi linnan ja suojan.

Kukkia poimi ja kukkia kantoi,
lupauksen sydänverestään antoi.

Oppi jo läksyn jos toisenkin siellä,
karulla, kylmällä kantapään tiellä.

Jo tajusi tarvi ei kaikkea niellä,
ei tyttö sua sudet ei pirutkaan kiellä!