”Oletko koskaan tuntenut rakkautta?” Kysyit harmaat silmät suurina. Katseesi tunki suoraan harmaisiin aivosoluihini ja sai suuni aukeamaan itsestään ”Tasan kerran..” vastaan hiljaa ja jatkan silmiesi katselemista. ”Mutta yleensä olen tuntenut vain intohimoa kuin rakkautta.” Totean perään ja jään odottamaan reaktiotasi. Se oli juuri sellainen mitä ajattelinkin, mutristit roosan punaiset huulesi mutruun ja katsoit minua kuin olisin sanonut jotain pahasti. ”Et ole tosissasi.. Tiedän että olet tuntenut rakkautta useamminkin kuin kerran.. Miksi muuten istuisit kanssani tässä?” Nuo sanat saivat minut hämmästymään ja hän luki sen silmistäni hetkessä. Tuo tyttö, tuo harmaa silmäinen tyttö, joka joka kerta luki ajatukseni kuin avointa kirjaa, oli todellakin toinen elämäni rakkaus..
Ensimmäisen menetin sodan aikana, jossa olin sotalähettinä rintamalla muiden nuorten miesten tavoin. Kumminkin maaliskuun 28 päivänä sain osuman sirpaleesta, kun olimme valtaamassa Suursaarta. Eräs ystävistäni vei minut hevosella läheiseen kenttäsairaalaan, jossa tapasin siis kyseisen ensimmäisen rakkauteni Karoliina. Hän oli kaunis vaalea hiuksinen hoitaja, joka piti minusta huolen siihen asti että pääsin takaisin tantereelle. Valitettavasti sodan jälkeen Karoliina katosi, eikä kukaan saanut koskaan tietää olivatko venäläiset kyseessä vai kenties itsemurha läheiseen suohon.
Sodan ja Karoliinan katoamisen jälkeen päätin etten enää koskaan rakastu keneenkään. Mutta tässä sitä taas oltiin, tuo harmaa silmäinen neitokainen oli vallannut sydämeni ensi hetkekstä lähtien. Hän ei ollut kohdannut sotaa eikä koskaan joutunut menettämään mitään. Hän syntyi vasta kaksikymmentä vuotta Suursaaren valtauksen jälkeen. Hän oli rakas tyttäreni, joka täyttää tänään 8 vuotta.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
