Metsänhaltijan häät

Kerran kun kuljin metsässä,
ja kuulin puiden kuiskailevan.
Näin kuinka ne kurottivat toisiaan kohti
ja juoruille naureskelivat.
Minä kysyin puilta syytä tähän,
mutta ne vain ojentelivat oksiaan.
Nuoret koivut minulle kihersivät vähän,
ja minä syytä kävin tivaamaan.
Sitten tammivanhus rauhallinen,
kesken uniensa kertoi salaisuuden.

Tuo nuori nymfi Solare,
tytär metsänhaltijan.
Naitetaan satyyripojalle,
Jonka isä on jumala Pan.
Vaan on tuo kaunis Solare,
jo rakastunut ihmiseen.
Kas tuon kuolevaisen kaunis runoileminen,
varasti Solaren sydämen.
Nyt siis koko metsä kuiskii,
’’karkasi Solare omista häistään.’’
Hän rakkaansa kanssa pakoon kulkee,
ja pois oman menneisyytensä sulkee.

Vaan kun metsänjumala Pan sai tietää,
ei hän sellaista voi ollenkaan sietää.
Taikoi hän Solaren kirsikkapuuksi,
ja kuolevaisen pihlajaksi.
Vielä nytkin seisovat nämä kaksi,
rannalla kauniin metsälammen.
Ovat oksiaan kurottaneet lähemmäksi,
toisiaan yhä syleillen.