Veikselin väki

Lintu siivin kirjavin
meren rantaa maalaavi;
sukii hiljaa sinisilmin
nokallansa harjaavi.

Kerran kuultiin vaiennutta
tuns', miss' koti hällä on;
Oli taannoin moinen uutta
vaikk' sielu tosin rauhaton.

Vaan nyt menneisyyttä vaaliessa
ei voi irti päästääkään;
kosk' ei vettä peilatessa
kuvaa löydä ensinkään.

Ja näin meren lintu rintaan
ottaa vaarnan laisen;
kuin taistellakseen vastaan
laulua tuon kaipauksen.