Äitisusi

Aavana aro aukeaa
lumen jään peittämä
karu maailma julma
Mut keskellä sen
Äitisusi lumivalkoinen
tunturin laella istuu
Turvana saarena on laumalleen
pentujaan urheasti vartioi
punainen harja kuonolla sen

Kettu arka maailmaa vaeltanut
kaukaa katsoo
tarkkaan tähystää
Mut sisälle sydämmeen suden ei nää
vaan lämmön hohteen sen tuntee
hellän lempeän

Myrskyn läpi juoksee
pitkit järven jäätä
yksinään hukka valkoinen
vahvana päättäväisenä
Vaan silmistä sen
kyyneleet suolaiset
turkkiin on jäätyneet
surujen murheiden salaisten
sydämessa syvällä sen

Kettu silloin rohkeutensa kaiken kerää
ja perään lähtee
elämässään ei juossut niin kovaa
mut viimein tavoittaa ja rinnalle jää
tassussaan sydän pieni avoin
sudelle tarjoaa

Katse luottava silmissä kosteissa
kuonolla varovasti koskee
halaus huolenpito turvaisa lämmin
ja se tunne
kun yksin ei tarvi enää olla
haavoja kipeitä toistensa nuolee