Läpi lumisten puiden askelten suurten jäljessä,
puiston ohi ja metsän läpi ja sivukadulle ja sisälle kirkkoon
kävelin.
Ohi koulun, golfkentän ja niittyjen ja bussimatkojen, luonnottomilta tuntuvien
puheluiden jälkeen uimahalliin ja sieltä allikkoon, kauppaan ilman rahaa,
kotiin paksujen verhojen alle, sisälle, suojaan, ylle vaiko sittenkin syvemmälle
pimeyteen, pois
juoksin.
Mukana pillimehu ja ruisleipä, kengät kädessä, omassa majassa, salaisuuksia
ja tarinoita kuuntelemassa, ystävyyttä oppimassa ja ihmisyyttä näkemässä -
ja sille kaikelle itkien ja kikattaen ja lopulta puusta putoen maahan ja
sairaalaan ja pöydällä paljon karkkia ja keskustelua ja ihmettelyä ilmassa,
nauroin.
Kanssa teidän, joista en ikinä luopunut, juoksin perässä vaikka sain marjoja
otsaan ja huutoja korviin ja pilkkaa nilkkaan ja rakkautta yhä vaan enemmän
ja sylin ja olkapään ja silmätkin.
Kanssa teidän, saman veren makua ihastelimme ja itkimme ja huusimme ja
katkeroiduimme ja muutimme ja kaupungin valoissa valokeilassa -
me ja sinä, minä ja te.
Eläydyin.
Elämään ja teihin, teihin ja elämään, rakkauteen ja sen antimiin, valoon
ja saatanaan, nauruun ja hymyyn minä ihastuin ja tuudittauduin uneen,
levolliseen.
Rakastin ja rakastan.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
pidin paljon