Yön salaisuus

Runoilija Arende

nainen
Julkaistu:
11
Liittynyt: 3.4.2007

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

I do believe in fairies.
I do, I do
 

Auringon painuttua mailleen, hopeinen kuu ottaa vallan taivaalla oman tähtiarmeijansa kanssa. Yö on pimeä, mutta kuun loiste luo kalpeaa valoaan maan päälle. Tuuli kulkee humisten läpi yön, saaden puiden oksat kirskumaan toisiaan vasten. Jossain kaukaisuudessa huhuilee vaimeasti pöllö, varoittaen hiiriä ja myyriä yön valtiaan läsnäolosta. Öisen metsän läpi kiemurtelee kuun hopeoittama hiekkapolku, joka on täysin autio. Vain tuuli kulkee sitä myöten.

Vaan äkkiä kuuluu kopinaa ja puiden takaa, polkua pitkin, laukkaa uljas valkoinen hevonen, selässään synkkäilmeinen mies. Miehen tuulessa hulmuavat hiukset ovat yötäkin mustemmat ja silmiensä katse myrskyävää mertakin synkempi. Hän on verhonnut itsensä mustaan ja vain liike paljastaa miehen ympäröivästä pimeydestä.

Yhdessä kaksikko kiitää läpi yön, vain tuuli seuranaan. Päämääräänsä tuskin tietäen itsekään, etenevät he tasaista vauhtia kohti aamua.

Vaan ennen kuin aurinko nousee, tuoden valon ja lämmön mukanaan, saapuu kaksikko jyrkän kallion reunalle. Tyhjyys levittäytyy heidän edessään, vaan silti hevonen ei vauhtiaan hidasta. Ja auringon ensisäteiden osuessa maanpintaan, ponnistaa laukkaava hevonen jyrkänteen reunalta suoraan taivaisiin. Katoavat mies ja hevonen aamun tieltä yhdessä kuun ja tähtiarmeijan kanssa, laukatakseen jälleen seuraavana yönä.

Selite: 
Jotain epämääräistä tekstiä luovankirjoittamisen tunnilta. Itse pidin tästä jonkin verran.
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot