Sä olet niin kaunis,
Sun kirkkaat silmäsi loistavat kuin tähdet.
Sun huulesi voisi syödä ja maistaisit kirsikan.
Puun lehdet tippuvat maahan,
sä havahdut unestasi, sä olet kaunis.
Sun hiuksesi lentävät kevyesti kesän viimeisissä tuulissa.
Suu kääntyy hymyyn, sä naurat.
Sä olet onnellinen, vihdoinkin.
Järven vesi kylmenee, viimeinen perhonen lennähtää.
Aurinko laskee vuorien taakse, se ottaa sut mukaansa.
Sä olit onnellinen.
Selite:
Kirjoitettu toukokuussa 2011.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hieno, koskettava ja tavattoman surumielinen. Runosta voi aistia sen täydellisen kauneuden ja onnen kaipuun, joka jokaisessa meissä on, ja sen suuren pettymyksen kun herää siihen, ettei koskaan voi olla... täydellinen.
Tämä runo luo elämästä hirveen mustavalkoisen kuvan. Joko on, tai ei ole. Voimakas vastakkainasettelu kyllä kasvattaa runon tehoa suuresti. Todellisuudessa maailma ei (onneksi!) kuitenkaan taida olla niin armoton, että Joko on täydellinen, tai sitten ei ole mitään.
Hieno Runo, kiitos!