Miksi?

Miksi?
Miksi elämä niin vaikeaa?
Miksi faktat elämän tuhoaa?
Miksei illuusio totta olla voisi?
Elämä elokuvista tuttu,
vaikeudet voitoksi muuttuis.
Miksi sydämein avasin,
ulkokuorta raotin.
Miksei varmuutta ole?
Miksi elämä,
kerta toisensa jälkeen polkaisee?

En jaksa,
maailmasta eristyn,
illuusioon uppoudun, kerta toisensa jälkeen.
Maailmassa sydämen kovetan.
Illuusiossa jälleen avajan.
Siellä ei kukaan, tai mikään
puukolla survaista pysty.

Näin ajatukset lensivät,
illuusiossa liihottivat.
Pian huomasin,
puukko.
Kylmä, kova ja terävä,
kesken lennon,
rintaani humahti.
Maailmaan palautti.

Voi MIKSI!

Maailmassa kylmyys
luihin, ytimiin ennätti.
Hetken luulin, ei täältä
mitään löydä.

Liekki,
toinen ja
pian kokonainen katras.
Lämmittää.
Ihmettelen.
Miksi illuusio maailmaan tuli?
En tiedä.
Luulen, että merkiksi,
toisiimme,
elämään ja
unelmiin
uskoa kannattaa
vaikka elämä joskus kurittaa.
Miksi siis murehtia liikaa,
mustaan kankaaseen kääriytyä,
piiloon liekeiltä,
jotka toivon jälleen toisivat.
Nyt sananlasku vanha,
elämään roihahtaa.
Synkimmältäkin myrskypilveltä,
kultareunat löytyvät.