Mis' hiljaa nyt uinuvi lapsuutein maa
Ja tyven huokaus tuo kerran niin myrskyisän ve'en
Mun kaipuutain hetken kuin tervehtien vie
Ikirantojen hämäristä valoon ikuiseen
Se tunteena on mitä harva ymmärtää
Kuin säveliä kuutamon joita nähdä ei voi
Ei se silmistä loista, ei ulospäin näy
Vaikka sydämen aroilla se korkeana soi
Sitä ymmärrä en miksi synnyin ma näin
Suru metsien sieluni lehdoissa ain
Miksi riittänyt ei maa ja taivaita päin
Käy katsein taa sen minkä elämältä sain
Näillä kaipauksen ikuisilla rannoilla saa
Ikävä nyt silmäin kuin varkain kostumaan
Kun poissa ovat rakkaat kuten kerran minäkin
Ja paremmasta edelleen vain turhaan uneksin
Usein kylmyyttä alle puiden pakenen
Ja katkerana mietin kun en jaksa enempää
Miksi väärin on se että tahtoo eniten
Sen minkä viereltään pelkää iäks' menettää?
On mieleni vaeltaja yksinäisen maan
Ei ilot ihmisen siellä surujain jaa
On päättyvi matkani päässä polkuni tä'än
Kun ikirantojen hämärään mä yksin nyt jään
****
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
