"Rakastuttaessa aistit ovat herkimmillään".
Kuka niin sanoo, ei ole koskaan rakastunut
oikeasti ollen niin hämillään
olosta mitä ikinä aikaisemmin ei ole tuntenut.
Mulla silloin on
harso silmien edessä
suodattaen kaiken
mistä siinä hetkessä
kiinnostunut ole en.
Ja oon hyvällä tavalla levoton.
Sitä kävelee kuin kiikarit liimattuina silmissä.
Nähden vain kaukaisia - unelmoiden tulevia täysin estoitta.
Kaikki mikä on ihan edessä
jää havaitsematta.
Korvissakin
suhisevaa raskasta jyskytystä kuulen
lähellä sen toisen ihmisen.
Mistä syntyy se, ihmettelen,
kun toinen vienyt on sydämen.
Siinä tilassa
on turha odottaa kuulevansa varoituksia
tai nähdä niitä kantoja,
mutkia, ansoja.
Jotka ihan jaloissa
voi kaataa
mut
ja sen kaiken
mitä itselleen on sisälle luonut muka harkiten.
Kaaduttuaan taas näkee ja kuulee
ahdistuksen, päälle sylkevän harmauden - ja tuska lähenee.
Pois täytyisi nopeasti paeta.
Siihen kummaan olotilaan palata,
missä huono lähinäkö ei haittaa ja korvat täyttää humina.
Sen voi saada aikaan yksi suudelma.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
