Ei ilme, ei katse kaipuun
Ne suruain nostaa saa.
Kun turhaan kaikki rakkaus,
luotain ratsastaa.
Ne harmaa peittoon sitoo,
ja tiu`un äänen toistaa.
Ei heleys kauas kanna,
Se katoaa, sekoittuu, palaa.
Mut´ viel´ laulan,
laulan kai ainiaan.
Vaan satakieltä tulkiten,
en koreile, milloinkaan.
Vaan estä ei, se mieltäin,
tuo harmaa, pelko sen.
Vaan laulan yhä kovempaa.
Ja odotan, hetken.
Hiljaisen
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
