Nimetön

Runoilija Sleeper

mies
Julkaistu:
11
Liittynyt: 7.8.2006

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Tunteita ja ajatuksia sanoina.
 

Olipa kerran peikko, joka asui kaukaisessa vihreässä maassa. Siellä se kasvoi ja eli, ystävystyi lintujen ja metsän eläinten kanssa ja kuunteli puiden kasvua, mutta ihmisten kanssa se ei oikein koskaan tullut toimeen. Kun se käveli kylässä ihmiset katsoivat sitä epäluuloisina ja hieman peläten. Ihmiset ja peikko eivät oikein olleet tottuneet toisiinsa. Eräänä päivänä kun peikko yritti puhua eräälle ihmisille johon se tahtoi tutustua, sen suusta pääsikin vain murinaa, sillä eihän ihminen voinut ymmärtää peikon kieltä. Ihminen huusi apua, kun luuli peikon olevan aikeissa syödä tämän, ja pian tulikin paljon ihmisiä jotka ajoivat peikon pois tämän rakastamilta vihreiltä mailta, ja ajoivat tämän ikävän harmaaseen erämaahan. Sinne peikko asettui asumaan erään mäen juurelle, johon se rakensi itselleen pienen majan. Peikko yritti muutaman kerran käydä ihmisten luona sanomassa, ettei ollut tahtonut pahaa, mutta aina ihmiset ajoivat sen pois. Viimein peikko lakkasi yrittämästä, ja meni surullisena takaisin pieneen mökkiinsä. Siellä peikko usein istui yksin iltaisin yhden ainoan kynttilän valossa, ja mietti näkisikö koskaan enää
kovasti rakastamiaan vihreitä maita, ja pääsisikö juttelemaan eläinystävilleen. Kului kauan aikaa, ja peikko alkoi tuntemaan olonsa kovin yksinäiseksi, ja itki hiljaa. Peikko painoi päänsä ja meni nukkumaan hyvin surullisena. Eräänä päivänä kun se oli juuri tullut hakemasta polttopuita, se kuuli oveltaan koputuksen. Peikko mietti, että kukahan siellä mahtoi olla, ja arveli että ihmiset olivat tulleet ajamaan sen pois vielä kauemmaksi. Se huokaisi ja meni avaamaan oven, mutta huomasikin ettei siellä ollut ihmisiä. Siellä oli keiju, pienin ja kaunein kaikista olennoista, peikon peukalon kokoinen. Se näytti ensin hieman pelästyneeltä, mutta huomasikin peikon kasvoilla surullisen katseen, ja rupesi ihmettelemään miksi tämä oli niin surullinen. Peikko kertoi keijulle tarinansa, ja keijun tuli kovin sääli peikkoa. Se lohdutti tätä, lensi pienillä siivillään peikon kasvojen korkeudelle ja antoi tällä pienen suukon poskelle. Peikko oli kovin hämmentynyt, ja tunsi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, miltä tuntui olla iloinen. Peikko pyysi keijua jäämään, mutta tämä ei voinut, sillä tämä oli jo myöhässä keijujen kodosta, ja oli tullut vain katsomaan kuka mökissä asui, utelias kuin oli. Keiju lupasi tulla kumminkin myöhemmin käymään, ja lähti. Peikko toivotti hyvää matkaa ja jäi ovelle katsomaan keijun perään pieni hymy kasvoillaan. Se näki kuinka aurinko laski vihreiden maiden taakse kaukana sen kotoa, ja meni nukkumaan. Seuraava päivä oli sateinen, mutta keiju tuli silti käymään, ja viipyi peikon kanssa pitkään jutellen kaikesta. Vaikka nämä olivatkin kovin erilaisia, peikko oli suuri ja hieman pelottavan näköinen, ja puhui murahdellen, kun taas keiju oli pienen pieni ja suorastaan lauloi puhuessaan, ne huomasivat pian pitävänsä samoista asioista. Ne kummatkin pitivät katsella tähtiä ja auringonlaskuja, viihtyivät metsässä ja pitivät eläimistä. Vihreät maat olivat myöskin kummankin mieleen. Niin peikko ja keiju puhelivat pitkään, ja puhuivat seuraavanakin päivänä, vielä sitäkin seuraavana, ja keiju rupesi vierailemaan joka päivä peikon luona. Peikko aina kovasti odotti tätä, ja usein hymyili salaa itsekseen ja oli kovin onnellinen että oli saanut uuden hyvän ystävän. Niin ne ystävystyivät, ja pitivät usein keskenään oikein hauskaa. Eräänä päivänä peikko oli herännyt aamulla aikaisin ja lähtenyt kävellylle tunteakseen aamun tuulen. Sitten se huomasi tienvieressä pienen kukan. Se ihmetteli, sillä näillä ikävillä mailla ei yleensä kasvanut kukkia. Sen suu levisi hymyyn, ja se päätti poimia kukan keijulle. Se juoksi takaisin mökille ja istui odottamaan keijua. Tuttu koputus kuului ovelta, ja peikko meni hymyillen avaamaan oven, ja ojensi kukan keijulle. Keiju ilahtui kovin, ja kiitti peikkoa kauniisti. Ne hymyilivät toisilleen ja nauroivat, vaikka ilma oli harmaa ja pilvinen. Keiju pyysi peikkoa tulemaan kylään tämän luokse, mutta peikko sanoi ettei voisi, sillä tie keijun kotoon kulki ihmisten kylän poikki, ja ihmiset olivat peikolle epäystävällisiä. Keiju pohti hetken asiaa, ja sai idean että se voisi puhua ihmisille peikon puolesta. Peikko hieman pelkäsi, mutta suostui kumminkin. Niin ne lähtivät yhdessä, käsi kädessä, sillä peikko hieman pelotti. Kun ne lähestyivät ihmisten kylää, ihmiset katselivat kaukaa ja kävivät hakemassa keppejä ja keihäitä ajaakseen peikon lopullisesti pois. Peikko alkoi ja hieman väristä ja olisi halunnut lähteä, mutta keiju esti sitä. Niin ne jatkoivat kävelemistä, ja tulivat lähemmäksi, ihmiset huomasivat myös keijun, ja laskivat keppinsä, sillä eivät tienneet mitä tapahtuisi. Keiju meni edeltä ja puhui ihmisille, ettei peikko ollut oikeasti ilkeä, ja tahtoisi vain olla ystävällinen ja asua rauhassa metsässä vihreillä mailla. Ihmiset olivat pahoillaan että olivat olleet peikolle vihaisia, ja keiju opetti ihmiset ja peikon puhumaan toisilleen. Kävikin niin, että peikko tuli tuttavaksi monien ihmisten kanssa, ja auttoi näitä monissa asioissa, kerran kylän lähelle oli tullut susia jotka olivat tulleet syömään lampaita ja peikko ajoi ne pois suurella karjaisullaan. Ihmiset olivat peikolle kiitollisia ja järjestivät suuret juhlat joihin tekivät peikon herkkuruokaa, hunajakakkua. Peikko kävi myös keijulla kylässä, ja piti kovasti keijun kodosta. Peikko muutti takaisin vihreään metsäänsä, ja pahoitteli kaikille eläimille että oli ollut niin kauan pois ja kertoi tilanteen. Peikon ystävät ymmärsivät, ja sanoivat ettei se haitannut. Peikon metsä ja keijun koto olivat aivan lähellä toisiaan, ja he kävivät usein kylässä toistensa luona. Peikosta ja keijusta tuli niin hyvät ystävät, että he päättivät mennä asumaan yhteen, ja peikko rakensi näille hienon mökin metsän ja keijujen kodon rajamaille, aivan puron viereen. Keiju ja peikko olivat kovin iloisia, ja istuivat usein takan äärellä lämmittelemässä talvisin, ja katselivat tähtiä ja auringonlaskuja. Peikkokaan ei tuntenut oloaan enää yksinäiseksi.
Loppu

Selite: 
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot

Runoilija Runon nimi LuontipäiväLajittele nousevasti Kommentteja Kategoria
Sleeper Nimetön 21.4.2008 0 Runo
Sleeper Nimetön 7.3.2007 4 Runo
Sleeper Nocturne 7.10.2006 0 Runo
Sleeper Nimetön 24.9.2006 0 Runo
Sleeper Nimetön 1.9.2006 0 Runo
Sleeper Nimetön 1.9.2006 0 Runo
Sleeper Nimetön 1.9.2006 0 Runo
Sleeper Nimetön 1.9.2006 1 Runo
Sleeper Nimetön 8.8.2006 0 Runo
Sleeper Sanomatonta 7.8.2006 0 Runo