Kun ihminen kohtaa toisen ihmisen,
joka tuntee saman tuskan sisäisen,
vienyt kohtalo on tielle vammauden,
katseet kertovat elon raskauden.
Pian alkavat he muistella aikaa mennyttä,
kyyneleet jo tahtoo tulla silmistä,
on taakse jäänyt heiltä aika terveen ihmisen,
tuntevat vainpelkän kurjan tyhjyyden.
Vaan toisillensa hetken jutellessaan,
he saavat vähän helpotusta tuskissaan,
ymmärtävät pian toisiaan,ajatellen ihmeissään,
on uusi elämä nyt molemmilla edessään.
Harhailee ajatukset,kohti tulevaa,
odottaen peloissaan,miten jatkaa,
tän raskaan taakan alla,elon matkaa,
on sillä tiellä vielä monta mutkaa.
Vaan loppuun asti kun jaksat,et periks antaa saa,
silloin löytyy onni uusi,elon tiesi sieltä alkaa,
lankee siellä arpa kohtalon,
antaa sulle elon onnellisen.
Paimion sairaala os.913,24.01.2008
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runosta välittyvä tunne on tuttu.
Koskettavaa sanomaa tässä, Kauniisti kirjoitettu sydämellä
Voi, niin kaunis... Vertaistuki on todella hyvä... niin.
pitkän vammauttavan sairauden uuvuttamana voin samaistua täysin runoosi.
runoasi olisi kuitenkin helpompi lukea jos ulkoasua miettisi enemmän.