Ä

Olen yliherkistynyt
kulttuurille.
Allerginen perinteille.
Olen kyllästynyt kädenvääntöön,
kumpi on arvokkaampaa kristilliset tavat vai pakanalliset
pidot.
Sitten tietenkin otetaan säälistä sekaan
joku aasialainen vivahde, niin
kuin muka olisimme maailmankansalaisia,
niin kuin muka tietäisimme.
Kai pari muslimiakin menee huomaamatta joukon
jatkona, tuskin valittavat, nämähän ovat
suomalaisia perinteitä.
Afrikan puoli ja Amerikka, tulkitaan kai tässä
sivulauseessa toteutuneeksi?
Siinä saattaa olla joku väärinymmärretty
yksilö sekaantunut yritykseen yhteisöllisyydestä.

Olen aivan äärimmäisen allerginen kulttuurille,
kun sen verukkeella vedetään samaa soopaa
vuodesta toiseen.

Tulin allergiseksi
kulttuurille, ja se vaati minulta
surutyötä.
Ne lapsuuden rallattelut alkoivat maistua puulta,
kun mietin rallattelujen hintaa.
Pohdin ulkopuolisuutta ja sitä,
että aina porukassa on joku poissuljettu.

Pohdin heitä, jotka nyrkki pystyssä jyräävät Suomea suomalaisille.
Pohdin lapsia, jotka eivät pakota toisiaan näihin muotteihin,
jos eivät aikuiset sitä heille opeta.

Pohdin konkretiaa. Välttämättömiä tietoja,
joita meistä jokainen tarvitsee.

Turvallisuuden tunnetta,
sosiaalista hyväksyntää,
välittämistä, 
ymmärretyksi tulemista,
oikeutta omaan yksityisyyteen,
oikeutta omiin rajoihin.

Ja sitten positiivinen ajattelija mutisee aina,
että onhan meillä muutakin kulttuuria,
kuin tämä ainainen kädenvääntö uskonnoista tai
uskonnottomuudesta.
Ja pikkuisen pitää aina siedättää!

Minä kysyn, ketä ja miksi,
millä korjataan toistuvat
kokemukset ulkopuolisuudesta.
Millä korvataan hetket, kun jonkun
maailmankatsomus vedetään yhteisöllisesti
lokaan?
Minne häviävät Ninni Näkymättömät?

Onhan meillä muutakin.
Jos on mielikuvitusta ja
rohkeutta,
kyky nähdä toinen ihminen,
arvostaa itseä ja toista.

Ä. Sanoinpahan vaan.