Superlonpatja

Tunne on suojaamaton superlonpatja.
Iljettävä käsitellä.
Mutta se on, ei liiku, eikä inahda.
Alkaa ärsyttää, että siinä se vain on ja pysyy.
Sotkee kaiken keskittymisen.
Ottaa otsaan.
Tunne on mustavalkoinen, jokotai, ehdoton.
Tunne on siinä ja löytää hänet, joka osaa sitä käsitellä.
Hän on se, keneltä viimeisenä saattaisit kysyä.
Tunne pyörii vastapäivään, lisää vauhtia ja on karata käsistä.
Nyt menee liian kovaa.
Näen sivusilmällä, että on pari muutakin tyyppiä,
jotka yrittävät tulla samojen fiiliksien kanssa toimeen.
Tunne värjäytyy punaiseksi. 
Se on tarttunut johonkin toiseen.
Hän huutaa äänettömästi apua.
Hän näyttää nääntyvän.
Kasaan itseni, lensin kai jossakin.
Että kun vähän jännitti ja ahdisti.
Älä irvistä minulle, kun en kyennyt kuuntelemaan, kun en kyennyt sanomaan mitään fiksua.
Älä hauku selkäni takana.
Älä teilaa julkisesti.
Tunne on mustavalkoinen ruutukangas superlonpatjan päällä.
Saan painaa pääni sitä vasten, se on ja pysyy.
Sinulla on mustavalkoista päällä,
pitäisi halata useammin.