Skandinaavinen viidakkokypärä

Kirjoitat sen minulle ja sanot,
että milläs pyyhit,
ähäskutti väärästä vastauksesta.
Tunnustat ravanneesi sanankerjuulla
niin paljon, ettet enää oikein ymmärrä itsekään.

Mutta kirjoittaa pitää.

Nimim. Takertunut Nilsiäänsä.
Siinäkö kaikki ja sinu hölmö hymysi.

Katson kauas horisonttiin,
turhaan pelkään kliseitä,
sillä niitä ei varasta kukaan.

Tuollaista se oli minullakin,
rihkamaa ja timantteja, joista parhaimmat
katosivat katovuosina Lyonin levottomuuksissa.

Se kuulosti uskottavalta.
Vielä tarvitaan rusahtelvia kuoriaisten selkäpanssareita ja
paviaanin napanöyhtää.

Maustelaatikon voi kumota, ravistella,
paukuttaa pinttymät inttäen, että nyt kyllä muistat väärin.

Älä höpise. Mitä olinkaan sanomassa.

Tämä on skandinaavinen puruluu,
joka ei pysy komerossaan.

Sitten minusta tuli kirjailija.
Istuin sen toisen vieressä ja olin olevinani.