Kiertueella

Aika on kaksi tai kaksitoista
rinnakkain omassa tahdissaan tikittävää
kelloa tai vilkkuvaa digitaalista näyttöä

joku naksuttaa vinottain, toinen on vaakaan
muiden ollessa pystyssä,

kuvio muistuttaa moniulotteisuudesta,

ei pitäisi hahmottaa riveinä,
ei vyöhykkeinä,

pitäisi nähdä mahdolliset 
spiraalit ja sekamelska,
sen takana mahdollinen järjestys,

painovoimattomuuden äärettömyys,
tai kun omena putoaa puusta,
egyptiläiset loivat kalenterijärjestelmän,

mutta mitä tiede ei tavoita,
ja vaikka tavoittaisikin, ymmärränkö vähääkään?

Joku kehottaa etsimään korkeampaa
yhteyttä, pyhempää henkeä,
olen moisesta vähän harmistunut,
mutta yritän kuunnella,
ehkä ymmärrykseni kasvaa.

Suljen silmäni ja saan näyn
suurikuonoisesta jääkarhusta ja tiimalasista.
Odottamaton näky.
Missä henkiolennot jne?
Luulinko todella!

Ilmasto lämpenee. Ajan kysymys.
Aurinkokello laskee kierroksia.
Mentiin taas ohi.

Sanot vaan: Ai niin. 

Minulle voidaan suomentaa,
mitä algebra tarkoittaa,
saatan opiskella sitä, ja se saattaa
merkitä minulle paljon ja laajentaa
ymmärrystäni suuresti.

Tai ehkä tajuan jo osaavani.