Kävelen kaupungin katua
ja ohitan puiston,
jossa kävelimme vuosia sitten,
miten kaipaankaan yhä
askeleitasi vierelleni.
Kuinka nämä kadut, puut, talot
ovat voineet sinut unohtaa.
Kun käännyn ja katson,
tuntuu hetken verran siltä
kuin puut kuiskaisivat nimesi
oksien hieman taipuessa,
vaikka eiväthän ne voi.
Miksi tämän kaupungin kadut
eivät huuda nimeäsi,
eivätkö ne muista,
että olit jollekin
se rakkaimmista rakkain,
jollekin, joka ei voi
lakata muistamasta.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit